Group Cor 5
Group 5

Hintaan perustuvan suorahaun piilokustannukset: Miksi säästäminen voi johtaa epäonnistumiseen

Nykyisessä kilpailullisessa liiketoimintaympäristössä yritykset ovat usein paineen alla vähentääkseen kustannuksia ja tehostaakseen toimintaansa. Yksi alue, jolla tämä näkyy usein, on rekrytointi, suorahaut. Vaikka halvin rekrytointipalvelu tai kumppani saattaa tuntua houkuttelevalta valinnalta epävarmoina aikoina, se voi johtaa pitkäaikaisiin negatiivisiin seurauksiin, jotka ylittävät alkuperäiset säästöt. Vain hintaan perustuva rekrytointi voi olla merkittävä riski organisaatioille. Kumppanivallinnassa on kyse myös yrityksen maineenhallinnasta ja hakijoiden huolehtemisesta. 

Vaikeina aikoina tarvitaan vielä enemmän tiettyä osaamista takaamaan menestys

On totta, että laadukas suorahaku maksaa jotakin. Mutta yleensä se osaava valittu henkilö tuo investoinnin nopeasti takaisin. Yrityksen menestyksen kannalta on tärkeää, että se rekrytoi osaajia, menestyjiä, niitä, jotka tuovat lisää tuottavuutta tai kasvattavat liiketoimintaa tai turvaavat tulevaisuuden kasvua. Kuin, että valitaan se aika hyvä tai vähän sinnepäin, mitä nyt itse löydettiin tai joku suositteli. Lisäksi sen ajan, mitä yritys on yleensä ilman osaajaa ja rekrytoi itse tai säästämällä, siinä ajassa yritys on jo säästänyt palkkakustannuksissa, jolla voisi maksaa laadukkaan suorahaun, joka löytäisi nopeammin sen osaajan. 

Huonojen rekrytointikäytäntöjen hinta

Osataanko yrityksissä riittävästi tutkia rekrytointi- ja valintakäytäntöjen vaikutusta organisaation suorituskykyyn? Kun yritykset asettavat kustannukset laadun edelle rekrytointiprosesseissa, huonojen rekrytointien todennäköisyys kasvaa. Nämä huonot rekrytoinnit eivät vain jää alisuoriutumaan, vaan voivat myös häiritä tiimien dynamiikkaa, mikä johtaa kokonaistuottavuuden laskuun. Halvimpien rekrytointipalvelujen käytöstä saadut välittömät säästöt haihtuvat nopeasti pitkäaikaisten alisuoriutumisen ja korkean henkilöstön vaihtuvuuden kustannusten myötä tai työn tehokkuuden laskun tai osaamattomuuden myötä.

Halvan rekrytoinnin pitkän aikavälin kustannukset

On hyvä myös tarkastella kustannusten leikkaamisen pitkän aikavälin vaikutuksia rekrytoinnissa. Vaikka edullisemmat rekrytointipalvelut voivat vaikuttaa nopealta voitolta, niiltä puuttuvat usein laadukkaat prosessit ja resurssit suorittaa perusteellisia ehdokkaiden seulontoja, mikä lisää riskiä, että valitut ehdokkaat eivät sovikaan yrityksen alkuperäisiin tarpeisiin. Ajan myötä tämä voi johtaa liikevaihdon tai tuloksen laskuun, kasvaneeseen vaihtuvuuteen, kun työntekijät lähtevät pian palkkaamisen jälkeen, koska he eivät sovi rooliin tai yrityksen kulttuuriin. Rekrytoinnin uusimiseen, perehdytykseen ja koulutukseen liittyvät kustannukset voivat ylittää ne alkuperäiset säästöt, jotka saatiin valitsemalla halvempi rekrytointipalvelu.

Strategisten rekrytointikumppanuuksien tärkeys

Group 2

"Korostaisin strategisten kumppanuuksien merkitystä rekrytoinnissa. Rekrytointia ei tulisi nähdä vain transaktionaalisena prosessina, vaan strategisena toimintona, joka vaatii tarkkaa harkintaa sekä rekrytoijan asiantuntemuksesta että organisaation pitkän aikavälin tavoitteista. Korkealaatuiset rekrytointikumppanit käyttävät aikaa yrityksen kulttuurin, arvojen ja erityistarpeiden ymmärtämiseen varmistaakseen, että ehdokkaat eivät ole vain päteviä, vaan myös todennäköisesti menestyvät organisaatiossa. Tällaiset kumppanuudet johtavat parempiin rekrytointituloksiin, mikä puolestaan edistää yrityksen kokonaismenestystä ja antaa yritykselle vakautta."

Mona-Maria Ilola
MD ja Partner, Finland

Kun rekrytointikumppani valitaan pelkästään hinnan perusteella, se on riskialtis strategia, joka voi johtaa merkittäviin pitkän aikavälin kustannuksiin. Huonot rekrytoinnit, lisääntynyt vaihtuvuus ja heikentynyt kokonaissuorituskyky ovat yleisiä hintaan perustuvan rekrytoinnin tuloksia. Hakija ei välttämättä sitoudu samalla tavalla. Siihen on syynsä, miksi laadukkaat suorahakuyritykset noudattavat tarkkoja prosesseja, eettisiä toimintaohjeita, käyttävät researcher-palveluja kokeneiden konsulttien lisäksi ja käyttävä aikaa asiakkaan toiveiden ja tarpeiden ymmärtämiseen. Mukana prosessissa ovat kokeneiden konsulttien lisäksi laadukkaat testipaketit sekä referenssien selvitykset, korkeatasoiset raportit ja kumppanuus asiakkaan kanssa. Hyvä yritys antaa myös suorahakukonsultin haastaa ja neuvoa heitä.

Yritysten on tunnistettava korkealaatuisten rekrytointiprosessien ja -kumppaneiden strateginen arvo. Näihin panostaminen ei ainoastaan paranna rekrytointien laatua, vaan myös edistää kestävää menestystä organisaatiossa. Rekrytoinnissa, kuten monilla muillakin liiketoiminnan osa-alueilla, vanha sanonta pitää osin kyllä paikkansa: sitä saat, mistä maksat.

/ Mona-Maria Ilola, MD & Partner, Birn+Partners, Finland